23.12.2015

****joulu****


Lähetän yhdistyksemme puolesta sydämellisen joulutervehdyksen kaikille asiakkaillemme, johtokunnan jäsenille ja yhteistyökumppaneillemme. Kiitos kuluneesta vuodesta. Oikein rauhaisaa ja voimaannuttavaa joulunseutua!

Nähdään hyvillä mielin käsityökeskuksissa ja muissa tapahtumissa ensi kevään aikana. Kevään toimintakalenterit työstettiin jouhevasti kasaan äskettäin. Nyt ne ovat katsottavissa nettisivuillamme.  

On aika hengähtää, pistää tonttulakki päähän ja siirtyä joulutauolle perheen pariin, heipä hei!

21.12.2015

kekripukista punanutuksi


Tämä kaveri on lymyillyt tyytyväisen näköisenä Alliinan nurkissa lokakuusta lähtien. Opiskelijaharjoittelija EijaÅ tikkaili kaverin kasaan ennen Lähikäsityömessuja, koska messuille tarvittiin sisäänheittäjäksi kekrimörkö. Olihan messut osa Iisalmen yhteistä kekriviikonloppua. 

Joulupajan lähestyessä kaveri sitten stailattiin punanuttuiseksi. Kaulaan kiepsautettiin yli neljä metrinen huivi, joka pari vuotta sitten syntyi vieraskirjana yhdistyksen 40-vuotisjuhlavuonna. 

Punanuttu on iloinen kaveri. Hän iloitsee kangaspuilla ahkeroivista asiakkaista ja ihailee käsityökeskuksen taitopajoissa syntyviä kauniita käsitöitä... Joku solmii ihastuttavan joulukranssin. Toinen kutoo värikästä mattoa. Kolmas joulunpunaista kaitaliinaa. 

Ja tonttulakin alta kaveri kuiskaa kaikille ohikulkijoilleen: "Hyvin sujuu. - Joulupukilta terveisiä!"


20.12.2015

19.12.2015

päivän kuvavalinta (1)


Virkattu saunavihta Uuden Vuoden Aaton löylyihin? Materiaalit ja ohjeet käsityökeskuksesta.

Kuvassa näkyvä mallikappale on Anittan - johtokunnan jäsenen - näppärissä käsissä syntynyt. Kiuruvedellä.


17.12.2015

rouva koposen matot






Rouva Koponen on Iisalmessa mahtavassa vedossa. 
Kolme eriväristä mattoa on jo kudottu ja puista otettu. 



Ja seuraavaa mattoa on jo aloitettu.
Sävy sävyyn kudottuja elegantteja mattoja. 
Kuulemma taalainsidosta.

Joulu on jo ovella. 
Rouva Koponen taitaa olla Joulupukin salainen täti-apulainen.

11.12.2015

pääseekö kässäkouluun vuodenvaihteen jälkeen?


Kyllä vain! Vuodenvaihteen jälkeen otamme mukaan uusia lapsia käsityön taiteen perusopetukseen. Kannattaa kysäistä vapaista paikoista.

Käsityökoulut alkavat viikolla 2.

Kuvassa Helena-ope ja kiuruvetisiä käsityökoululaisia.

Savon Sanomat 11.12.2015

Kuva suurenee klikkaamalla.


9.12.2015

jämäkeristä syntynyt


Onko sinulla jäänyt jämäkeriä trikoomatonkudetta?

Virkkaa niistä ihastuttava pieni matto, jossa väri vaihtuu joka kerroksella.
Opastusta tämän maton tekemiseen saat Pumpuliinasta, Paulalta.

Ja toki meillä muillakin toimipisteissä tätä tarvittaessa neuvotaan. 
Ohjeet, mallit ja vinkit lentävät käsityökeskusten väliä vinhaa vauhtia.  

7.12.2015

tervan tuoksua


Iisalmen Mielenterveystuki ry:n ylläpitämässä Louhentuvassa tehdään arvokasta työtä.
Työn arvo on sosiaalista hyväksyntää ja hyvää mieltä.


Käsityökeskus järjesti tänä syksynä sinne pyynnöstä mielekästä tekemistä käsille.
Ryhmä on kokoontunut kerran viikossa.


Tämän vuoden viimeisessä kokoontumisessa askarreltiin tervantuoksuisia tonttuja.

Hyvää Joulun odotusta Louhentupaan!

4.12.2015

jouluisia neulegraffiteja


Iisalmessa, Louhenkadun puihin on tällä viikolla ilmestynyt jotakin sellaista, jota tavallinen kaduntallaaja saattaa hieman ihmetellä. Puihin ripustettiin jouluisia neulegraffiteja, joita on virkattu, neulottu tai muuten värkätty viikon ajan eri paikoissa järjestetyissä neulegraffiti-työpajoissa.  Projekti toteutettiin yhteistyössä Taiteesta tuotteeksi -hankkeen kanssa. Teosten ripustamista ei tehty salaa piileskellen, eikä laittomasti, sillä lupa oli kysytty puistotoimelta jo hyvissä ajoin totta kai. 


"Paleltaako puita?" huikkasi yksi mies hymyssä suin, 
kun olimme ripustamassa teoksia puihin. 


"Kerro minullekin mikä tämä juttu oikein on?" pyysi nainen, 
joka kaivoi samalla kännykkää esiin ja otti kuvan.


"Hienoja, tosi hienoja!" huutelivat monet ihmiset iloisesti. 


Olipa mukava tehdä iisalmelaiseen katukuvaan jotain odottamatonta, normaalista poikkeavaa. 
Kiitos kaikille neulegraffiti-työpajoihin osallistuneille.  


2.12.2015

söpöilyä



Minut haastettiin mukaan Joulupöytä -näyttelyyn, joka on esillä joulukuun ajan Sonkajärven kirjaston näyttelytilassa. Yhteistyökumppaneina ovat alueen lähetyskirpparit, joiden jouluisia löytöjä sai yhdistää omiin ja edustamansa tahon tuotteisiin ja tavaroihin. Lisäksi pöydän teemaan tuli liittyä jokin joululaulu. 


Oli alusta lähtien selvää, ettei minun joulupöydältäni löydy joulun perinteitä eikä siihen liity joulun sääntöjä, paitsi tietysti joulunpunainen, joka on yksi lemppariväreistäni oli joulu tai ei. Päästin ajatukset valloilleen ja pidin silmäni auki somille prinsessaväreille.


Hempeän romanttinen kukkapeitto ja söpöjä lastenkenkiä kirpparilta...


...vaaleanpunaisia veikeitä possukynttilöitä, joulunpunaisia matonkudekeriä ja valkoinen pörrönallukka (tekemispaketti) käsityökeskus Alliinasta. 


Ja joululauluksi valitsin:

KOSKA MEILLÄ ON JOULU

Koska meillä on joulu, juhla armas lapsien,
eikä rasita koulu, syyt` on olla iloinen!