29.11.2016

kuusikko mattojen kaunista kirjoa


Kuusikko niminen mattomalli kuuluu Tekemisen Iloa 2015-2016 kurssimallistoon
- ja sitä on kudottu meillä paljon!
Mikä seuraavista on sinun suosikkisi?














23.11.2016

koulun penkillä


Välillä istun koulun penkillä, jotta minusta tulisi parempi piika. Olen suorittamassa Tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa työn ohessa. Se tarkoittaa noin kymmentä antoisaa opiskelupäivää 1,5 vuoden aikana ja yhtä (1) laajaa, mutta mielenkiintoista kehittämistehtävää.

Eilen kokoonnuttiin opiskelun merkeissä Järvisydämeen, Rantasalmella.



AnnaQ Tampereen kädentaitomessuilla 2016





Jos ryijyillä olisi korvat, ne olisivat hyvin, hyvin onnellisia nyt kaikista niistä ihailevista katseista ja kommenteista, joita ne Tampereella saivat osakseen... Lumpeen kukat, Puutarhassa, Kasvun aika, Metsän syli, Viimeinen lämmin sekä miniryijyt Lyhty, Majakka ja Sumussa.



Silja (vas.) pj Leena (oik.) ja Eija lähettävät lämpimät kiitokset kaikille ryijyjemme ystäville ympäri Suomenmaan. Moni vierailija saatiin tartutettua ihanaan ryijykuumeeseen ja inspiroitumaan oman miniryijyn suunnitteluun ja ompeluun.


Myös taitolavalla me innostimme ihmisiä hurahtamaan ryijyihin.


Taitoyhdistysten upealla taitokadulla riitti vilinää ja vilskettä koko messujen ajan.


10.11.2016

päivän kuvavalinta (14)


Kiitos, että olen tällainen.

Mukavaa on omistaa:
sydän, selkä, hiukset, pää
vatsa, peppu, kantapää
silmät, korvat, hampaat, suu
nenä, kädet, lapaluu.

Olen tosi iloinen,
että olen tällainen!
(M. Melin)

Tekemisen iloa viime keväältä. Lasten ja nuorten käsityökoulussa Pumpuliinassa.