9.10.2015

seinäjoelta messufiilistä hakemassa



Kävin viime viikonloppuna käsityömessuilla 300 km päässä. - Hakemassa messufiilistä ja viime hetken vinkit omia, kolmatta kertaa järjestettäviä Lähikäsityömessujamme varten.  


Haaveilen siitä, että joku vuosi myös meidän messuillamme olisi oikeat osastot, joista näytteilleasettajat maksavat itsensä kipeäksi, heh, heh. Vai onko sittenkin parempi, että tarjoamme pöytäpaikat, jotka maksavat vain 60 eur kahdelta päivältä yhteensä, mutta pöytiä voi varata useamman itselleen. 


Haaveilen myös siitä, että meidän messuillemme saapuisi valovoimainen "tähtivieras". Kuten esimerkiksi kuvassa näkyvä Molla Mills (2. oikealta) markkinoimaan uusinta virkkurikirjaansa.  

Mutta tänä vuonna Molla Mills ei pääse meille kylään, saati kukaan muukaan valtakunnallinen käsityön kärkinimi. Lähetin tarjouspyyntöjä ja näyttelykutsuja hyvin monelle. Myös Molla Millsille paljon aiemmin. Kenellä oli aikataulullisia esteitä, kenellä ei ollut kiinnostusta - ja kenellä oli kiinnostusta, mutta näyttelyn tai esiintymisen järjestäminen osoittautui lopulta niin hankalaksi, että minä vastapelurina luovutin. 

No, Lähikäsityömessut 2016 "tähtivieraan" haun aloitan taas jo hyvissä ajoin.


Tämän ison käsityökuorrutteisen kakun kera toivotan jokaiselle messuvieraallemme viihtyisä hetkiä. Kakku on Taito Etelä-Pohjanmaan käsityökoululaisten käsialaa ja oli esillä heidän messuillaan. 

Tervetuloa katsomaan mitä herkkuja löytyy meiltä...  Lähikäsityömessuilta 23.-24.10.2015
Myös meidän messuohjelma on hyvä ja herkullinen!

2 kommenttia:

  1. Kakku on käsittääkseni toteutettu kaikkien Suomen Taitoyhdistysten kesken niin, että jokaisen yhdistyksen käsityökoulun oppilaat ovat valmistaneet yhden kerroksen kakkuun, josta koko kakku on koottu, Käsityökoulujen juhlavuoden kunniaksi.

    VastaaPoista
  2. Hyvä tarkennus, kiitos.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.